Kesäkausi 2024 meni sirpaleiksi

Satu Hotakainen

7/1/20242 min lukea

Pullot saapumishetkellä
Pullot saapumishetkellä

Vaikka kuinka varautuu, kaikkea ei kuitenkaan voi ennakoida. Niin kävi valitettavasti tänä vuonna Halsuan Viinitilalle.

Halsuan Viinitilalle tilattiin hyvissä ajoin ennen kauden alkua Italiasta 1524 kuohuviinipuolloa. Rahtiauto kuitenkin kolaroi Torinossa, ilmeisesti jo lähtöpäivänä, ja pullot toimitettiin Halsualle vahingoittuneina kesäkuun alussa.

Kuorma oli kaatunut Italian Torinossa ja pulloille oli tullut vahinkoja. Vahingoittuneita pulloja ei voi enää käyttää pullottaessa paineen alla, kuten Everstiä pullotetaan. Vaikka palasia ei olisikaan irronnut, pulloissa voi kuitenkin olla vaurioita, jotka saavat ne paineen alla räjähtämään.

- Pullot pitäisi kestä jatkuvasti 6 baaria painetta. Kun pullotetaan niissä on noin 2,5 baaria ja lämpötila noin 7 astetta. Emme halua ottaa riskiä, että pullo räjähtäisi asiakkaan käsissä, kertoo yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja Trond Trosdahl.

Tämä siis tarkoittaa sitä, että mustaherukanlehtijuomaa ei voikaan tehdä myyntiin 1400 pulloa, mikä oli kauden tavoitteena vaan ainoastaan noin 150 kpl, ja pullottaa pulloihin, joita jäi yli viime kaudelta.

- Tällaista on olla mikroyrittäjä. Kaikki on pakko hoitaa ad hoc:na ja vaikka olemme olleet hyvin ajoissa tilausten kanssa, tällaista voi tapahtua. Nyt tehtävänä on siirtää katse seuraavalle kaudelle, kytkeä yritys "tekohengityskoneeseen" ja tulla takaisin vahvempana ensi vuonna. Halsuan Viinitila Oy ei kuole tähän. Emme vain kasva odotusten mukaisesti, Trosdahl kommentoi tilannetta.

Rahtikuljetuksen järjesti Luxemburgissa päätoimistoaan pitävä Eurosender.com. Normaalisti rahtiyrityksen kuuluu vakuuttaa kuormansa ja nytkin ajattelimme kuorman olevan vakuutettu niin kuljetusfirman puolesta kuin Viinitilan Eurosenderiltä erikseen ostamalla vakuutuksella.

Halsuan Viinitila toimi rahtikuljetuksen välittäneen Eurosenderin ohjeistuksen mukaisesti, jotta vakuutuksesta saataisin rahdin arvo takaisin. Puutteellisesta ohjeistuksesta johtuen näin ei kuitenkaan käynyt.

- Taloudellisesti olemme hävinneet tämän takia noin 14.000 euroa puutuvasta myynnistä, pullojen ostamisesta ja rahdista, Trosdahl arvioi.

- Kyllä ärsyttävä ja kallis oppitunti. Toivottavasti hän, joka lukee tämän oppii jotain, mikä ilmeisesti on mennyt meiltä ohi ennen tätä, pohtii Trosdahl.

Sitä, että tuotantoon ei saatu nyt kuin yksi erä ei olisi muuttanut sekään, jos rahti olisi korvattu. Uudet pullot eivät olisi ehtineet ajoissa perille. Pieni yritys ei myöskään pysty käytännössä lähteä oikeustaisteluun monikansallista yritystä vastaan.

- Harmittaa kun yli 1500 kauniita pulloa oli pakko laittaa suoraan kierrätykseen, Trosdahl sanoo lopuksi.

Kun aloittavan yrityksen sekä myös sen vetäjän resilienssiä koetellaan näin, ei voi muuta kuin toivoa, että yhteistyöyrityksillä riittää ymmärrystä Halsuan Viinitilan tilanteeseen ja voimme jatkaa asiakkuuksia kesällä 2025. Tuokoot pullonsirpaleet rutkasti onnea seuraavaan kauteen.

Olisi ollut mahdollista pelastaa pulloja tästä lavasta, ellei "pullotorni" olisi kaatunut puoli tunntia saapumisen jälkeen.